tiistai 12. elokuuta 2014

Realistic Cat - WIP


Ei uskoisi että noinkin hauskasta sutusta sain aikaiseksi realistisen kissan.



 

 

 

 
Aluksi piti tehdä pitkäkarvainen kissa, mutta onneksi mieli muuttui.

 

 
 



Nyt on se aika kun haluan kehittyä, oppia uusia asioita. Taitaa olla ensimmäinen realistinen kissa, minkä olen koskaan piirtänyt. Tarvitsen niin paljon uusia työkaluja..




keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tatuoinnin suunnittelua 2 - Final Fantasy 8


Final Fantasy 8:sta tuttu Griever
n. 12cm


 

 
ja työ on vieläkin kesken. Tuntuu että pitää vähän korjailla työtä.



Olen otettu että kaverit pyytävät minua suunnittelemaan heidän haluamansa tatuoinnit. Tottakai en haluaisi että kukaan ottaisi minun piirtämiä töitä iholleen, mutta tatuoijahan sen työn lopulta tekee ja oletan että hän osaa korjata ja tekee työn paremmin kuin olen itse piirtänyt. Olen varmaan tämänkin sanonut ennenkin täällä..